PUNAINEN

redrose.jpg

Punaiseen on aina liitetty niin elämä ja rakkaus kuin kuolemakin. Punainen on toisaalta pahan väri, mutta myös suoja. Punaisen on todettu nostavan verenpainetta, nopeuttavan pulssia ja lisäävän aggressiivisuutta. Sisätiloissa, esim. sisustuksessa punaisen värin sanotaan vaikuttavan siten, että ajan taju katoaa.

Länsimaissa punainen viestii paitsi rakkautta ja intohimoa, myös vaaraa, kieltoja ja väkivaltaa. Punainen on veren väri. Nykyihminen liittää sen helposti kuolemaan ja väkivaltaan, mutta aiemmin veren väri on viitannut elämänvoimaan. Lähes kaikki  värianalyytikot ovat yksimielisiä siitä, että punainen edustaa rohkeutta, vahvuutta, päättäväisyyttä ja intohimoa ja sen tummemmat sävyt rohkeutta ja uhrautumista.

Muinaisessa Egyptissä punaisella oli varsin negatiivinen merkitys lukuunottamatta Ala-Egyptin suistoalueen "punaista kruunua". Yleensä se yhdistettiin riidan jumala Sethiin ja vihaiseen Apophis- käärmeeseen, joiden nimet kirjoitettiin papyruksiin aina punaisella musteella.

Mayoille punainen kuvasi itää, Meksikon ylämaan heimoille etelää. Joissakin maya-temppeleissä seiniin on maalattu punaisella ihmisen kädenjälkiä luonnollisessa koossaan. Ne on omistettu kaikkien jumalien kuninkaalle, taivaanherra Itzamnlle. Mayat yhdistivät hehkuvanpunaisen teologiaan.

Inkat maalasivat puupatsaittensa kasvot punaisiksi. Jonkun kuollessa, niistä haettiin henkistä apua ja patsaat haudattiin muumioidun ruumiin kanssa. Cherokee-intiaaneille punainen on onnistumisen väri; sen avulla voitettiin vihollinen ja se myös suojasi sotilasta. Monille pohjoisamerikan intiaaneille punainen on ilon ja hedelmällisyyden väri. Useissa heimoissa intiaaninaiset ovat maalanneet itsensä punaiseksi voimistaakseen elinvoimaansa ja parantuakseen sairauksista. Cheyennet liittävät punaisen lämpöön ('se mikä on punaista', tsm'o).